Kun tulee ikää, yksi jos toinen ruumiinjäsen sanoo sopimuksen irti. On polvivaivaa, varpaassa ei pysy nivel paikoillaan, kilpirauhanen toimii miten toimii ja polvet on todellakin ihan paskat. Tavoitteena on siis pudottaa painoa noin 10 kg ja lopettaa hiilareiden mättäminen. Aloitin tyhjentämällä ruokakaappia ja roskikseen päätyivät mm. murot, perunasoseet, klementiinit ja luultavasti samaan kyytiin pääsevät vielä pastat. Tänään käyn vielä agiilitypikkujouluissa, sitten loppuu. Tosin siihenkin olen valmistautunut lukemalla finelistä kaikki hiilaritiedot jouluruuista. Lanttulaatikkoa voi syödä huolettomasti, porkkanalaatikkoa vähäsen. Sen sijaan lohta ja kinkkua aion mättää antaumuksella. Tuntuu vähän oudolta hakea kaupasta kuohukermaa ja kaikkea muuta ns. epäterveellistä, mutta eiköhän tähän totu. Salilla käynnin lopetin, sillä on kohtuullisen typerää maksaa hommasta 9 x 66 kun pääseen käymään viitenä kuukautena vuodessa. Sen sijaan käyn pelaamassa sulista kerran työkavereiden kanssa ja kerran Kaisan kanssa (viikossa).

Katotaan miten akan käy.

Mökistä on maksettu törkeesti ja melkein jäi tänään ulko-oven kahva käteen kun läksin ulos. Vesi lainehtii kylpyhuoneessa ja muutenkin koko roska on hyvin nuhruinen kokonaisuus (ihan paska). Näyttelyistä on maksettu noin 120 euroa ja tuloksena on tähän mennessä EH ja H. Lämpötila on jotain 30+ vaikka kohta on yö. En valita, vaikka ensi talvena olisi 40 astetta pakkasta. En valita. Eilen kaikki muut paitsi Valma karkasivat kyhäämästämme ulkoaitauksesta; Valma jäi nököttämään paikalleen sen näköisenä, että "onko meillä muka lupa lähteä, en minä tästä mihinkään mene ennen kuin selvästi sanottu, että saa mennä". Muut juostiin kiinni ja naapurimökki osallistui talkoisiin. Tänään jäi ikkuna auki ja Äijä loikkasi siitä ulos, naapurimökki otti kiinni. Eilen ilta myös vietettiin seurassa, jossa 80 % oli varmuudella gay ja 2 luultavasti tulossa kohta kaapista. Yksi menee, mutta ei kymmenen + pari katolista olevinaanheteroa. Ei tule toistumaan. Kunpa pääsisi jo omaan kotiin omaan sänkyyn omaan lahteen oma vuokko kainalossa ja valma selällään sohvalla.

jk. Ja plakkarissa vielä yksi EH. Meitä ei ihan äkkiä näyttelykehässä nähdä. Pakko kai alkaa valehtelmaan, että Vuokko on otettu käyttökoiraksi. Saatanan hyvät taipumuksethan sillä on, mutta miellyttämishalua ei tippaakaan. Mutta siltikin aion taikinoida sen ensi kesänä taippareista läpi. Eilen ja tänään on tehty kohtuullisella menestyksellä damiharjoitusta. Vuokko hoksasi kohtuullisen nopeasti, että ruokaa saa, kun palauttaa damin jalkojeni juureen, ei yhtään kauemmas. Pitkä matka tästä silti on, mutta koko talvi on aikaa. Voiskohan vielä vaihtaa rotua...

Minulla on addiktio ja se kohdistuu rasvoihin. Naamarasvojen tärkeyden ymmärsin 24-vuotiaana, kun olin Joensuun Metlan takapihalla tupakalla työkavereiden kanssa. Tuolloin vanhemmat naiset valistivat, että alamäki alkaa 25-vuotiaana ja minä uskoin. Siitä lähtien olen kantanut kohtuullisen paljon rahaa rasvakauppoihin. Koska merkkituotteet maksavat, ostan niitä lähinnä ulkomailta lentokentiltä, lentokoneesta tai laivalta. Oman addiktioni ymmärsin taannoisella Tanskan matkalla kun Pia huokaisi taxfree-myymälässä Minnalle, että taas se seisoo täällä rasvahyllyjen edessä. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tuolla matkalla YSL:n hydra feel kosteusvoiteeseen, joka on aivan taivaallisen ihanaa ja täyteläistä. Lisäksi ostin Cliniquen kolmosta, joka siis on paskat räjäyttävä kasvovesi ja oikein soveliasta maastokaudella. Olisin ostanut mieluusti jotain eteeristä öljyä ja etsin sitä sekä Tanskan että Ruotsin laivoilta, mutta homma jäi vaiheeseen, sillä myytävien öljyjen pakkaustapa oli väärä; öljyt tulee olla pakattuina lasiseen purkkiin, sillä muovi laskee vaikuttavat aineet taivaan tuuliin. Tämän minulle kertoi viime talvena Thaimaan matkalla järvenpääläinen kosmetologiyrittäjä Sinikka, joka tuhahteli halveksivasti muovipurkkeihin pakatuille rasvoille. Sillä hetkellä hoksasin, että kalliit rasvat pakataan aina lasipurkkeihin ja tunsin itseni jonkinlaiseksi rasva-asiantuntijaksi sekä jokseenkin tasa-arvoiseksi keskustelijaksi Sinikan kanssa.

Kaapeistani ja kasseistani löytyy ainakin seuraavia rasvoja ja muita kalliita tuotteita:

• Kanebo: sensai silk kosteusvoidetta kahta erilaista, ihohuokosten pesuaine
• Dior: silmänympärysvoide
• Lancome: pesuvaahto
• Clinique: kasvovettä kahta erilaista, silmänympärysvoide, kevyt kasvovoide
• Elisabeth Arden: kasvovoide
• YSL: kasvovoide
• Biotherm: kasvovesi, pesuvaahto

Lisäksi tätä halvempaa rojua eli lumenea, body shopia, dermosiliä jne. löytyy vähän sieltä täältä ja niitä käytetään jos muistetaan ja jos ei muisteta, pudotetaan parin vuoden päästä roskikseen. On tästä se hyöty, että luultavasti kassista löytyy työmatkalla aina jotain kelvollista ihonhoitoainetta. Olen myös tehnyt ensimmäiset kokeilut kookosöljyn ihmeellisessä maailmassa, mutta se ei ainakaan kesällä iholleni sopinut vaan naamavärkki jäi kiiltäväksi ja haisi iltapäivällä oudolle. Onneksi kookosrasva käy sekä naamaan että keittiöön ja näyttääkin siltä, että öljy päätyy paistorasvaksi.

Kun näette minut, katsokaa näkyykö minussa ryppyjä. Ei näy. Kiitos rasvojen, geenien tai ilmeettömien kasvojen. Ja jos näette minut rasvahyllyn edessä niin älkää häiritkö, se on minun taivaani. Mikään ei ole niin ihanaa kuin vertailla hintoja ja kokeilla tuotteita. Suurin rakkauteni on Kanebo, joka on tyyyyyyristä ja erittäin hyvälaatuista. Ja perkele, unohdin vanhan ja tärkeän klassikon eli Cliniquen jo 1930-luvulla lanseeraaman kasvovoiteen "dramatically different moisturizer". Ei ole kyllä erityisen different eikä kosteutakaan kummoisesti ja on pakattu vielä muovitörppöön, mutta sopii aloittelevalle addiktille.

t. Tarja, rakkaudesta rasvoihin 

 

 

Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinko Kemissä (melkein kuin Kemin aurinko) laskee klo 0:20 ja nousee klo 2:34. Minä en mitään eroa kyllä huomaa kun nousen vessaan yöllä, ihan on yhtä valoisaa yöt läpeensä. Ei tänäänkään ihan putkeen mennyt, mutta paranee koko ajan. Lähdettiin aamulla ja olin ajanut jo 20 kilometriä kun auto sanoi plim. Tankki tyhjä. Kiireistä ajattelua ja johtopäätös, että tämän paikan pystyy käymään, sitten tankille. Kuinka ollakaan, metsäautotiellä seisoi poikittain rekka lastia tekemässä. Ei bensaa, ei tietä --> oli pakko lähteä tankkaamaan. Sitten tulin takaisin ja rekka seisoo edelleen siinä. Oli luovutettava ja mentävä katsomaan muita paikkoja. Päivän viimeiseksi säästin tuon rekkakohteen ja keräsin sieltä kassillisen tuohia sytykkeiksi. Maastopäivän jälkeen kurvasin hotellille, tungin karvat huoneeseen, kävin suihkussa ja säntäsin taivaaseen, eli Haaparannan Haglöfsin outletiin. Sieltä ostin kilon painoisen makuupussin ja uuden hienon patikointirepun. Matkalla muistin, että auton omistaa OP-rahoitus, en minä, ja voi olla, että sitä ei saisi Ruotsin puolelle ajaakaan. Onneksi sentään ei ollut koiria mukana, minun tuurillanihan kävisi kuitenkin niin, että töräyttäisin kolarin, ei green cardia ja kaksi koiraa kontissa, joista toisella ei edes ole voimassa rabies -vasta-aineet. Niinpä tulin samoin tein takaisin ja menin syömään ABC:lle ilmaiseksi sellaisella leimalapulla - jostain on säästettävä. Tornion Prismasta ostin uusimman kotilieden, joka katosin jonnekin välillä Prisma - Kemin Cumulus (luultavasti vessassa, ehdin pytyllä istuessa lukea ensimmäisen sivun eli sen, missä päätoimittaja jaarittelee joutavia). Kävin myös Prismassa asiakasomistajapalvelussa selvittämässä s-korttiongelmaa, joka selvisikin. Minulle oli lähetetty uusi tunnusluku, vaikka korttiini edelleen kävi vanha tunnusluku. Samalla korttini oli vaihdettu vanhanaikaiseen korttiin, joka ei suinkaan varmista, että tilillä on rahaa. Kysyin, että miten tämä nyt näin meni enkä tietenkään saanut älyllistä vastausta. Puhumattakaan siitä, että minulle lähetellään uusia tunnuslukuja, mistä pitäisi ymmärtää käyttää edelleen sitä vanhaa... Koirat on muuten paljon väsyneempiä tällaisen hellepäivän jälkeen, maata rohjottavat kyljellään sängyssä ja välillä juovat. Huomenna tuon nuo iltapäivällä tänne hotellihuoneeseen, on vähän liian kuumat kelit koirille. Onneksi huomenna mennään meren rantaan, saavat käydä uimassa.

Heräsin aamulla ja tajusin, että sataa vettä. Päätin pitää sadetta aamupäivän ja aloin järjestelemään uhareiden koordinaattiongelmia. Tuusasin niitä ja muita hommia aamupäivän ja kun näytti, että sade helpottaa, lähdin maastoon. Ja kissanpaskat; sade vain yltyi ja tunnissa olin aiva märkä, kuten myös kartat, karttalaukku ja koirat. Puhumattakaan siitä, että puskassa oli niin pimeää, että kun otin kämmekän yksittäisen kukan käteeni, se hajosi ja liimautui käsiin kiinni enkä mitenkään päin saanut selvää, onko alimpien terälehtien leveys sama, eri vai mikä. Sääskenvalkkua ei näkynyt, koska sinne pimeimpään pöheikköön ei ollut asiaa. Tulin takaisin hotelliin vettä valuvana ja tein taas toimistohommia. Huomenna pitäisi olla kelvollinen ilma, mikä tietää sitä, että lähdemme Pönkeröisten kanssa taaplaamaan tulevia voimajohtoyhteyksiä ja kämmekät & noidanlukot säästetään iltaan ja/tai perjantaille. Tässä vaiheessa kesää sitä aina miettii, että tätäkö minä koko talven odotin - itikoita, sadepäiviä ja huonosti nukuttuja hotelliöitä. Samassa yhteydessä tulee mieleen myös se, että kaikki muut metsäopistokaverit tekevät siistejä sisähommia, minä olen ainoa, joka rämpii metsässä. Ammatinvalinta- ja asennekysymys, I suppose.