Tämä on siis ensimmäinen työpäiväni loman jälkeen.

Tultiin eilissä iltana Kemiin. Kemi on pieni, väljä ja matala kaupunki, jonka ainoan mäeksi kutsuttavan nyppylän päällä on kaupungintalo. Ruma ja korkea talo näyttää siltä kuin se olisi pelastettu Neuvostoliitosta sen romahtamisen aikoihin - aivan kauhea. Noin muutenkaan Kemissä ei ole kehumista, sillä kylä on niin pieni, että hotelli löytyy kohtuullisen vähällä vaivalla karttaa kertaakaan katsomatta. Luonnollisesti hotellissa on yksi bussilastillinen saksalaisia, jotka ovat kiltisti kaikki syömässä samaan aikaan samassa ravintolassa kuin minä. Mikä niitä tänne ajaa, ei ainakaan Kemin Cumuluksen mauton ruoka.

Kun aamulla herään hotellissa, soi puhelin. Katson, että hullu naapurin akka, en vastaa. Vastaajassa on viesti: "Oletko tyhjentänyt häkkikomeron. Oletko kastellut kukat. Toivoo Kaija". Arvelen, ett no kylläpä taas lähtee viikko riemukkaasti käyntiin. Aamupalan jälkeen autoon ja kohti Ranuaa ja Litokairaa. Ranualla olen aikaiseen lounasaikaan ja syön pikaisesti paikallisessa kahvilassa. Matkalla ihmettelen, miten joku viitsii ajaa sinne asti töllistelemään joitain häkissä eleleviä eläimiä. Sitten ajan maastokohteeseen, parkkeeraan auton hienosti ja otan apukuskin puolelta karttalaukun, jonne on tietenkin levinnyt puoli litraa vettä juomapullosta. Kaikki romut sieltä pihalle, turhien seulominen pois ja surullinen toteamus, että laukussa olivat ainoat puhtaat ja kuivat puuvillasukat. Märät sukat lyön kuivumaan konepellille ja kaivan saappaista toiset, paksummat sukat. Päähän sutaisen huivin ja hoksaan ilokseni, että matkaikoni oli karttalaukussa. Olemme siis taas valmiita lähtöön.

Ja niin me porhallamme Vuokon kanssa kohti pitkoksia ja metsää. Ennen lähtöä hölvään itseni aurinkorasvalla, sillä lämmintä on 23 astetta ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Kuljemme Vuokon kanssa pitkoksia, otan välillä valokuvia ja lueskelen reitin varrelle pystytettyjä opastauluja. Lintutorniin ei kannata kiivetä, sillä linnut ovat jo ihan hipihiljaa pesissään ja Vuokon alastulo jyrkkiä rappusia pitkin ei onnistuisi kuin helvetin kovan huudon kanssa. Jatkamme laavulle ja ihmettelemme Tervon laavua; tajuan että sen enempää mukanani kuin missään muuallakaan ei ole tulitikkuja; tosin ei sen niin väliäkään kun ympäröivät suot ovat kuivaakin kuivempia. Raapustan nimemme pieneen kirjaan, joka on laavun seinässä puisessa laatikossa. Laavulta jatkamme eteen päin, kunne pitkokset yhtäkkiä loppuvat, enkä pääsekään helposti ja kuivasti sinne toiselle laavulle. Lähdemme matelemaan takaisin päin ja popsin matkalla pitkospuiden varresta kypsiä hilloja.

- Katsokaa minua! Olen niin huonossa karvassa, että olen lähestulkoon kaksiulotteinen. Jos käännyn vielä hieman oikealle, häviän kuvasta.

Vuokolla on kuuma.

Noooo... sitten tullaan taas lintutornille. Istun pitkoksille ja Vuokko löytää pitkosten alta puolen litran limsapullon, jota se alkaa silppuamaan. Sitten päätän jatkaa matkaa, nousen ylös ja lähden kävelemään pitkoksia pitkin. Silloin jostain alhaalta kuuluu selvä kahahdus. Nopea skannaus maata pitkin ja kuinka ollakaan, siellähän on taas sahaselkäinen ystävämme. Näen kuinka isokokoinen kyy kiertyy piiloon pitkosten alle. Onneksi Vuokko on takanani ja nappaan sen syliini ja sen suurempia miettimättä hyppään Vuokko sylissä kyyn yli, vaikka se siellä pitkosten alla onkin. Yäk.

Sitten tullaan autolle. Olen oikein tyytyväinen retkeilyymme ja niin lähdemme jatkamaan matkaa. Mary J. Blidge soimaan ja kohti Ranuaa. Ajan parin puupinon ohi ja mietin, että taisi jäädä jotain puunkuorta renkaaseen kun kuuluu tuollainen laahaava ääni. Kun ääni ei heti vaimene, pysäytän auton ja kampean ulos. Vasen takarengas on litteä. Katson kelloa, tasan kolme. Koska olen kriisitilanteissa parhaimmillani, keskityn ajattelemaan ja päädyn vaihtoehtoon vaihde päälle --> käsijarru päälle --> etsi auton käyttöohje --> lue se huolella --> älä sooloile vaan tee niin kuin käsketään --> säilö Vuokko jonnekin touhun ajaksi.

Ei se niin vaikeaa ole kun on pakko.

Niinpä alan siis vaihtamaan rengasta sillä kylälle on matkaa noin kymmenen kilometriä. Tunkki kädessä seison keskellä kuivaa hiekkatietä ja pyörittelen sitä käsissäni. Sitten katson kirjan kuvasta, miltä se näyttää toimintakuntoisena. Aikani sitä pyöriteltyäni ymmärrän miten se toimii. Sitten pitää etsiä auton alta ne kohdat, joihin tulnkin voi sijoittaa; tässä vaiheessa tiedän jo, että tunkki ei löydy opaskirjasta tunkki -sanalla vaan sitä sanotaan siellä nosturiksi. Konttaan siis ympäri autoa ja aikani pähkittyäni ja kirjan kuvaa tuijotettuani uskon löytäneeni oikean kohdan. Koska kirjassa lukee, että tunkki ei saa olla luistavalla alustalla, viritän sen alle kumimaton jalkotilasta. Vuokon sijoitan ihmettelemään takapenkille.

Ensimmäinen nostoyritykseni päätyy kolmen sentin nytkähdykseen. Pienillä käsikopelolla hoksaan lopulta, miten tunkin tulee olla. Sitä ennen olen lukenut, että pultit pitää löysätä ennen kuin auto nostetaan ylös. Onneksi pulttiavaimessa on vipuvarsi ja hetken ihmettelyn jälkeen löydän takakontista oikean osan myös lukkopulttiin, joka minusta näyttää vain oudolta mutterilta. Sitten hilaan auton ylös ja vaihdan hajonneen tilalle vararenkaan, jolla ei saa ajaa kuin lähimmälle huoltamolle. Hommaan menee aikaa 45 min ja olen oikein tyytyväinen itseeni. Paiskaan romut autoon, sijoitan Vuokon taas takakonttiin ja hurautan Ranualle autohuoltoon, missä suurella vaivalla paikoilleen vääntämäni rengas vaihdetaan nopsasti toiseen. Homma ja uusi rengas maksaa 65 euroa. Sitten taas baanalle.

Palaan vähän samoille seuduille ja ajelen hissukseen, kun näen jonkun mustan tiellä. Ensin katson, että se on keppi, väistän sen ja hoksaan, että no sehän on kuollut kyy. Päätän käydä katsomassa ja kun pääsen mielestäni kyyn kohdalle, tie onkin tyhjä. Mietin vähän aikaa, kunnes kuulen taas ojanpientareelta kahinaa. Kaksi kyytä on yhdelle päivälle tarpeeksi, joten annan olla. Yritän vielä maastoon, mutta seuraava tie on niin huono, etten uskalla lähteä yli 10 kilometrin päähän lähimmästä asutuksesta. Olen hotellilla puoli kahdeksan aikoihin illalla.

Kello on nyt kymmenen, Vuokko nukkuu erittäin sikeästi ja minä liityn seuraan. Lisään kuvia keskiviikkona, ei tällä Cumuluksen nettiyhteydellä tee yhtään mitään.